887594.jpg

Tässä hyytelökakku, jota teen usein. Ohje on tuttu, mutta laitan sen vielä tähän. Minulta loppui hyytelösokeri kesken. En kiireessä sitten huomannu vähentää nesteen määrää... Sillä mehua vähän valuu reunoille. Kokeilin tähän kakkuun ensimmäisen ja viimeisen kerran suklaareunusta! Reunuksen tekeminen ja laittaminen onnistui hyvin (vaikkakaan en meinannut osata tehdä kiemuroita...olisi pitänyt tulostaa jokin valmis malli!), mutta se meni leikatessa aivan kamalaksi! Ts. suklaan paloja tipahteli pitkin pöytää! Eli, vaikka tämä on tosi kaunis ja hieno idea, käytännössä se ei ainakaan minulla toiminut. Eli sotkua tuli liikaa! Siihen saattoi vaikuttaa myös se, että tein reunuksesta liian korkean. Kertokaapa te muut kokeilleet, miten teillä toiminut!

Pohja:

10 kpl Digestive keksejä
½ dl mantelirouhetta
75g margariinia

Täyte:

5 liivatetta
½ sitruunan mehu
2 munaa
1 dl sokeria
1 prk Flora Vanillaa
200g tuorejuustoa

Päälle:

n. 3 dl herukoita, vadelmia...
½ dl mustaherukkamehua tai muuta punaista mehua(tiiviste)
2 dl vettä
1 dl hyytelösokeria

Murenna keksit. Sekoita keksimurut, mantelirouhe ja sulatettu margariini. Painele seos irtovuoan pohjalle. Laita kylmään.

Laita liivatteet likoamaan. Vatkaa munat ja sokeri ja sen jälkeen Flora Vanilla niin vispilöitä ei tarvise välillä pestä. Sekoita molemmat vaahdot tuorejuuston joukkoon. Liuota liivatteet kuumaan sitruunamehuun. Anna jäähtyä hetki ja sekoita tuorejuustovaahtoon. Kaada seos keksipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa 4 tuntia tai seuraavaan päivään.

Ripottele marjat pinnalle. Kuumenna mehu ja vesi kattilassa ja lisää hyytelösokeri. Valuta hyytelöä marjojen pinnalle pullasudilla ja lusikalla. Laita hetkeksi kylmään.


887643.jpg

Suklaareunuksen tekoon löytyy hyvät ohjeet, vaikkapa Ebeltä!