|
Kirjoittaja
Kun tämä mamma leipoo, keittiössä tuoksuu ja jauhot pölisee! Jaloissa pyörii ja herkkuja napsii kaksi pientä tyttöä ja perheen isukki.Helppoja ja hyviä leivontaohjeita Mutta ei makeaa mahan täydeltä... välillä vähän suolaistakin!
Privaattipostia, kysymyksiä, vastauksia, terveisiä voi lähettää nasuttaja74@luukku.com
Kategoriat
|
16.01.2008 - 19:39
Ensi viikolla on vanhemman tyttäreni nimipäivät ja hän on jo aikoja sitten ilmoittanut, että nipparikakku pitää olla ja siinä Hello Kittyn kuva! Toi jopa kuvan malliksi. Mietin jo miten sen toteuttaisin, sillä suurin osa elintarvikeväreistäni on kaupan nestemäisiä ja niillä ei maalaaminen onnistu, joka olisi ollut minusta helpoin vaihtoehto. Niinpä värjäsin ja leikkelin marsipaania. Olen aina ajatellut, että kaikkeen pystyy, jos vain kovasti yrittää ja haluaa, mutta tämä ei kertakaikkiaan ole minun juttu! Lopputulos oli mikä oli, mutta lapset onneksi olivat ihastuksissaan! Ehkä siitä sitten mallin tunnisti... ![]() ![]() Suurensin kuvan malliksi. Valmis kuva oli halkaisijaltaan n. 22 cm. Kuva saa kuivua ja pääsee ensi viikolla pienen nimpparikakun päälle. 06.08.2007 - 13:56
![]() Monessa blogissa on mitä upeimpia koristeita ja marsipaani-luomuksia. Minun taitoni ja kärsivällisyyteni ei riitä marsipaaniruusua kummosempaan tuotokseen. Niinpä viimeisin hankintani on tuo silikoninen päivänkakkaramuotti (näkyy kuvassa ylhäällä), jolla tumpelompikin saa aikaiseksi näyttäviä koristeita ja todella helposti! :) Täytyy myöhemmin hankkia muitakin silikonisia muotteja. Ihastuin vain tuohon päivänkakkaraan, joka on jo useammassa blogissa vilahtanutkin. Täytyy sanoa, että tuo silikoni on kyllä aivan verraton materiaali tässä hommassa! Ainakin marsipaani irtosi tosi helposti. Täytyy seuraavaksi kokeilla vaikka suklaata! Pitäis varmaan myös keksiä joku kakku, mihin voisi noita koristeita käyttää... :) |
LEIVONTA- JA RUOKABLOGEJA JA VÄHÄN MUITAKIN...
Laita viestiä vieraskirjaan, mikäli haluat blogisi listalle tai pois! Aatun apajilla Anissette kokkailee Annan elämää Aquasun:in keittiö Canelian keittiössä Cebicin keittiössä Ekun keittiö Elinan kokkailut Elviksen keittiö Emerald City Hannan keittiössä Hellapoliisi Herkkusuu Hollannikas Hukkapala Iipan kotkotukset Jemin keittiö Juhlattaren kakkublogi Julien ruokaohjeita Justiinan kokkailut Kahvileipää Kakkuhelmi Kangaskakku Katariinan keittiössä Kaurislapsen kakkuja Keittokomerossa Kettuterroristit Kirsin keittiössä Kokeileva keittiö Kotileipuri Lilli Kotiäidin 3k Krissen keittiössä Krista äiti ja täti Kropsua eväänä Kulinaristi Looran leipomukset Makuhetkiä Makunautintoja Mimmin keittiöstä Marien ruokaohjeet Marjan leipomukset Meitin kokeilut Merjan leivontasivut Mimosa Mmmakiaa Mommas little bakery Muffariina Mymmelin kyökissä Nami nami... Nyytin herkkuja... Opintoretki elämään Pakkopulla Perhe Räsänen Perjantairesepti Perunamaa Piamel Piece of Cake Pieni kakkupuoti Pinkin keittiö Pippurin pölinät Pohjatuulen paistokset Polkkapossu Pomppiksen perheen elämää Päitsylin päähänpistot Riikan ruokaohjeet Ruusumamma Satulin kokeilut Sirkun sekotukset Sitruunamarenki Suklaahiiri Suomi-Brasilia kokki Super-Loora Syötävän hyvää Sörsselit sekaisin Taikinan taikaa Taikinaterapiaa Tiinan leipomukset ja käsityöt Tiitiäisen blogi Tiken reseptit Toverusten Tortut Tuulentupa Ullanunelma Valohoito Vesikirpun keittiössä Vesselin väkerrykset Vilijaanan sivut Örkin leivonta- ja ruokablogi Klikkaa blogini suosikiksesi
Jos haluat tulostaa reseptejäni...
Ohjeet: 1. Maalaa hiirellä haluamasi tulostusalue 2. Valitse Tiedosto -valikosta Tulosta 3. Laita täppi kohtaan Tulostusalue / Valinta 4. Paina Ok TAI 1. Malaa hiirellä haluamasi tulostusalue 2. Kopio alue (Paina Ctrl + c) 3. Siirry haluamaasi tekstinkäsittelyohjelmaan ja tulosta Mistä löysit blogini? (klikkaa oikea vaihtoehto)
Googlesta Toisesta blogista Blogilistalta Jostain muualta tilanne Muokkasin blogini pohjan:
|