906368.jpg

Puolukat on nyt parhaimmillaan! Sillä niitä pitää koittaa käyttää joka välissä. Tällaista herkkua tällä kertaa!

Ohje on n. 24cm irtopohjavuokaan

pohja:
150 g margariinia
1½ dl sokeria
2 munaa
2 dl vehnäjauhoja
½ dl sihtiruisjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl kardemummaa
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

täyte:
1 prk maitorahkaa (250g)
1 muna
2 tl vanilijasokeria
1 dl sokeria
200g (n. 2 dl) puolukoita survottuna

kuorrutus:
75 g margariinia
1 dl sokeria
2½ dl kaurahiutaleita
3/4 dl maitoa
½ rkl jauhoja
1 tl vanilijasokeria

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen. Lisää kuivat aineet vuorotellen maidon kanssa ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat. Levitä puolet taikinasta pohjalle.

Sekoita täytteen aineet keskenään. Tarkista sokeri, sillä puolukat ovat kirpeitä!! Levitä täyte pohjan päälle ja lopuksi loput pohjataikinasta varovasti levittäen. Paista 175 asteessa 30 min.

Valmista sillä aikaa kuorrutus. Sulata rasva ja lisää muut aineet, paitsi vanilijasokeri. Anna kiehahtaa ja lisää lopuksi vanilija. Levitä kuorrute puolivalmiin kakun päälle ja paista vielä toiset 30 min tai kunnes pinta on kauniin ruskea. Tarjoile jäätelön tai vanilijakastikkeen kera.